Hurlumhei

Tänään(kin) paistaa aurinko. Lämmintä, ihanaa. Ei tarvitse enää pitää sukkahousuja! Jipii, tätä on odotettu. Työmotivaatiota se ei kyllä nosta, valitettavasti. Mieluiten olisi vapaalla. No, eipä tässä enää ole kamalasti viikkoja jäljellä...

Kävin aamulla toisen kerran neuvolassa. Ihan hyvä niin, kun koko viikonlopun oli sellainen olo ettei viime viikolla syömäni lääkekuuri sitten purrutkaan virtsatietulehduspöpöön. Tulehdustahan siellä oli edelleen eli tänään apteekkiin hakemaan uusi lääkekuuri. Jeejee. No, jospa se nyt älyäisi sillä toeta. Tyyppi muljui kovasti mahassa niin kuin yleensäkin (tämä ei potki selkeästi - ainakaan vielä - vaan jotenkin pyörii ympäriinsä... delfiini? manaatti?) ja sydän veteli mukavasti sataaneljääkymmentäviittä. Paino oli tippunut melkein kilon, outoa. Pahoin en ole voinut ja syönkin mielestäni ihan normaalisti. Ehtiihän tuota myöhemminkin lihoa. Maha on kyllä jo selkeästi pallompi kuin viikko pari taaksepäin, mutta toistaiseksi mahdun hyvin normaalihousuihin.

Töissä suunniteltiin jo kesälomat. Allekirjoittaneella ei sitten olekaan töitä enää kuin muutama hassu kuukausi jäljellä, jiihaa. Jätin osan kesälomasta syyskuun alkuun eli aloitan äitiysloman pari viikkoa etuajassa. Tuntuu, että aika menee tosi nopeasti. Edellisiä odottaessa sitä jotenkin ehti miettiä tulevaa ja enemmän tosiaan ODOTTAA - nyt on vain sellainen hölmistynyt olo, että "mitä ihmettä, joko näitä viikkoja on näin paljon?" :D

Back to sorvin ääri

Pääsiäisestä selvittiin - ja mikäs ihme tuo, ainahan sitä lomasta selviää. Vielä kun selviäis näistä töistä... Motivaatio on ihan nollassa jälleen kerran, eikä sitä auta se että tänään on saanut tehdä muutaman tunnin ns. muiden töitä ja huomenna sama homma jatkuu. Jippii.

Käytiin pääsiäisenä Pohojois-Pohojammaalla mummoloimassa hätäisesti ja se oli mukavaa. Ei kerrottu vielä mitään tulevasta, ehtiihän tuota myöhemminkin. Äiti varmaan kuitenkin arvasi jostain ihme "pilkkeestä silmäkulmassa" mitä tuleman pitää, se kun on sellainen noita. Ihime hommaa. Maha ei ole kyllä kasvanut yhtään mihinkään paitsi tuolta ihan alaosasta. Painokin oli taas vähän laskenut (ja pysyttelee sitkeästi alle 50 kilon, äh), mikä on hiukan outoa siinä mielessä, että nytkin tuli pääsiäisenä syötyä tavallista tuhdimmin kaikenlaista hyvää. Ja pahoinvoinnistakaanhan en ole kärsinyt nimeksikään. Tumpsutuksia on tuntunut muutamina päivinä, mutta ei niin vahvoina kuin silloin ensimmäisen kerran; kyseessä taisi siis silloin olla joku erityisen raju liikuntasessio.

Jaahas ja asiakkaat kiusaa, häf tu gou...

Tumps tumps!

Hei sehän potkii! Ja minä tunnen sen jo! Upeaa. Eilen illalla ennen sammumistani mietin jo, että onkohan tuo nyt öllykän liikkeitä, kun alavatsapallon suunnalla tuntui liikettä, mutta sitten mietin että ehkäpä se onkin vain ilmaa. Eipä tainnut olla, nyt olio nimittäin jyskyttää ihan selkeästi tuolla näin kesken työpäivän ihan selvästi äidin iloksi :)

Töissä ei taas vaihteeksi jaksaisi olla ollenkaan, vaikka olo onkin muuten ollut varsin energinen viime päivinä. Olisin mieluummin kotona vaikka siivoamassa nurkkia (meillä on kaaos!). Pääsiäisloma on sentään ihan pian, jee. Tarkoituksena on junailla Pohjanmaalle vanhempieni luokse. Öllykästä taidan olla vielä ihan hiljaa, ehkä siinä on tarpeeksi että tapaavat "uuden" mieheni.

Nyt palaveriin, plaah.

P.S. Ai niin, seulontaverikokeen tulos tuli perjantaina: ei 21-trisomiariskiä.

Ultra nro 2

Jaahas, aika se vaan vierii huomaamatta ja nopeasti eteenpäin, edellisestä kirjoituskerrasta näyttää olevan jo reilu viikko. Huimaa. Eipä tässä juuri muuta raportoimista ole kuin se, että kävin toisen kerran ultrassa 31.3. Kaikki näytti kuulemma hyvältä, mikä tietysti oli mukava kuulla. Laskettua aikaa rukattiin taas vähän aiemmaksi, nyt se olisi 13.10. Mieskin ehti sattumalta mukaan todistamaan ihmettä (sekä sitä, että vieras nainen ronkkii omaa naista oudoilla esineillä). Todettiin yhdessä, että mahtaakohan tuolla öllykällä oikeasti olla meidän geenit, kun lääkäri kirjasi merkinnän "normaalinnäköinen ja aktiivisesti liikkuva sikiö". Kävin myös antamassa seulontaan verta, saa sitten nähdä mitä sieltä löytyy vai löytyykö mitään. Toivottavasti ei.

Olossa ei muuten ole tapahtunut suuria, mutta väsy tuntuu kaikonneen mukavasti. Menen kyllä edelleen iltaisin huomattavasti aikaisemmin nukkumaan kuin ennen, mutta olen ollut töiden jälkeen pirteämpi. Yöllä sitten tietysti pitää ravata vessassa... ja pähkäillä kaikenlaisia asioita, jotka suurenevat pimeydessä ihan koomisen isoiksi. Viime yönä mietiskelin asunto- ja muuttoasioita, jotka ovat väistämättä edessä ja ne paisuivat mielessäni aivan megalomaaniseksi ongelmakimpuksi. Nyt kun niitä on päivällä miettinyt, niin ajatukset ovat onneksi olleet huomattavasti realistisemmat ja positiivisemmat. Nykyinen asunto pitää myydä, koska siihen emme mitenkään 3 lapsen kanssa mahdu eli uuden hankkiminen ja koko ruljanssi on tiedossa. No, eipä ole ensimmäinen kerta eli eiköhän tuosta selvitä. Harmillista sikäli, että pidän nykyisestä asunnosta ja varsinkin sen sijainnista työpaikan ja lasten koulun suhteen, mutta toisaalta on mukavaa saada lisätilaa ja ehkä muuttaa taas johonkin vähän kauemmaksi keskustasta.

Nyt taidan mennä lounaalle, nälkä kurnii sen verran ilkeästi mahassa.