14. huhtikuuta 2009

Back to sorvin ääri

Pääsiäisestä selvittiin - ja mikäs ihme tuo, ainahan sitä lomasta selviää. Vielä kun selviäis näistä töistä... Motivaatio on ihan nollassa jälleen kerran, eikä sitä auta se että tänään on saanut tehdä muutaman tunnin ns. muiden töitä ja huomenna sama homma jatkuu. Jippii.

Käytiin pääsiäisenä Pohojois-Pohojammaalla mummoloimassa hätäisesti ja se oli mukavaa. Ei kerrottu vielä mitään tulevasta, ehtiihän tuota myöhemminkin. Äiti varmaan kuitenkin arvasi jostain ihme "pilkkeestä silmäkulmassa" mitä tuleman pitää, se kun on sellainen noita. Ihime hommaa. Maha ei ole kyllä kasvanut yhtään mihinkään paitsi tuolta ihan alaosasta. Painokin oli taas vähän laskenut (ja pysyttelee sitkeästi alle 50 kilon, äh), mikä on hiukan outoa siinä mielessä, että nytkin tuli pääsiäisenä syötyä tavallista tuhdimmin kaikenlaista hyvää. Ja pahoinvoinnistakaanhan en ole kärsinyt nimeksikään. Tumpsutuksia on tuntunut muutamina päivinä, mutta ei niin vahvoina kuin silloin ensimmäisen kerran; kyseessä taisi siis silloin olla joku erityisen raju liikuntasessio.

Jaahas ja asiakkaat kiusaa, häf tu gou...

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, löysin blogin, jossa mennään samassa kohtaa kuin itsekin ja sama kaupunkikin. LA mulla 14.10. Oon jo pienen mahan saanut aikaiseksi, mutta pitään liikettä ei tunnu, istukka on edessä, joten ei kai vielä vähään aikaan tunnukaan. Voimia odotukseen :)

    VastaaPoista
  2. Heipä hei, kiva kun kävit ja kommentoit :) Ja kiitos samoin, voimia myös sinne!

    VastaaPoista